Miltä
nämä vanhat kaivosmaisemat näyttävät? Millaista maankäyttöä vanhoilta
kaivosalueilta ja niiden ympäristöstä löytyy? Entä mitä vanhoista
kaivosalueista ajattelevat paikalliset asukkaat, eri elinkeinojen harjoittajat,
turistit ja eri-ikäiset ihmiset? Tarkastelen muun muassa näitä kysymyksiä Tor
ja Maj Nesslingin säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Kaivostoiminnan jälkeiset
pitkäaikaiset maanpeitteen ja maankäytön muutokset”. Tutkimus toteutetaan
yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen TOKAT-hankkeen kanssa.
Tutkimuksen
yhtenä tavoitteena on koota tietoa maisemamuutoksista ja maankäytöstä vanhojen
metallimalmikaivosten ympäristöissä, joissa toiminta on loppunut 1900- ja
2000-luvuilla. Tällaisia kaivoksia, yhteensä yli viisikymmentä kappaletta,
sijaitsee erilaisissa luonnon- ja kulttuuriympäristöissä Varsinais-Suomesta
Lapin tunturialueille asti. Alustavat tulokset osoittavat, että joukkoon mahtuu
laaja kirjo monenlaisia vanhoja kaivosympäristöjä: kunnostamattomia,
ränsistyneitä ”romuvarastoja”, teollisuusalueita, sukeltajien suosimia vedellä
täyttyneitä avolouhoksia, virkistysalueita, valtakunnallisesti merkittäviä
arvokkaita kulttuuriympäristöjä – ja uusia kaivoshankkeita.
Hankkeessa
on tapaustutkimuksena kaksi vanhaa kaivosaluetta, Outokummun vanha
kuparikaivosalue (Kumpu, Mökkivaara ja Keretti) ja Hannukaisen vanha
rautakaivos Kolarissa. Tulevana syksynä keräämme mielipiteitä ja kokemuksia
näiden alueiden läheisyydessä asuvilta ja toimivilta ihmisiltä
Harava-kyselypalvelun avulla, jossa yhdistyvät perinteinen kyselylomake ja
karttapalautejärjestelmä. Kyselyssä kartoitamme muun muassa positiivisia ja
negatiivisia kokemuksia vanhoissa kaivosympäristöissä, mielipiteitä alueiden
maisemoinnista ja jälkikäytöstä ja tiedon tarvetta kaivosten
ympäristövaikutuksista. Kyselyyn vastanneet tarjoavat arvokasta tietoa
toimintansa lopettaneiden kaivosten pitkä-aikaisista vaikutuksista paikalliseen
maankäyttöön, mikä tunnetaan huonosti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Kestävän
kehityksen ja maankäytön näkökulmasta vanhoilla kaivosalueilla tulisi pitkällä
aikavälillä pyrkiä ihmisen ja luonnon kannalta myönteisiin vaikutuksiin.
Nykyisin sulkemisen suunnittelu ja sulkemisen jälkeisten ympäristövaikutusten
ja riskien arviointi tulee liittää jo osaksi kaivoksen suunnitteluprosessia, sillä
kaivoksen jälkihoitovaihe voi kestää jopa kymmeniä vuosia. Paikallisten
toimijoiden kokemukset, mielipiteet ja kehittämisehdotukset vanhoista
kaivosalueista auttavat ymmärtämään myös uusien kaivosalueiden vaikutuksia
ympäröiviin alueisiin ja tukevat tulevaisuudessa suljettavien kaivosalueiden
jälkikäyttösuunnitelmien tekemistä.
Kirjoittaja on
maantieteilijä ja dosentti (ympäristönmuutos) Itä-Suomen yliopiston Historia-
ja maantieteiden laitokselta. Hänen mielenkiintonsa kohteena ovat maankäyttöön
ja ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet pohjoisilla alueilla.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti