maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vaalikaamme kulttuuriympäristöjämme myös sähköisesti!

 Sirkka-Liisa Seppälä

Mitä yhteistä on jälleenrakennuskauden kouluilla, Savukosken savottakämpillä, kivikautisten muinaisrantojen asumuksenpohjilla tai rannikoiden laidunniityillä? Ne ovat kaikki esimerkkejä omasta kulttuuriympäristöstämme. Rakennuskanta vanhasta moderniin, metsäteollisuuden muistomerkit, asumisen arkeologiset jäljet tai elinkeinojen muokkaamat maisemat kertovat elinympäristömme historiallisesta sisällöstä, antaen sille monenlaisia aikaan ja paikkaan sidottuja merkityksiä. Kulttuuriympäristöt muuttuvat ja niiden vaaliminen perustuu paitsi tahtoon ja toimintaan myös kattavaan ja ajantasaiseen tietoon kulttuuriperintömme ominaispiirteistä. 

Autokomppanian kasarmin ikkunarivistöä Helsingin Mechelininkadulla. Kasarmi kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Kulttuuriympäristöä koskevaa asiantuntijatietoa tuottavat ja käyttävät useat organisaatiot ja toimijat. Sähköisinä palveluina on tarjolla suojeltujen tai merkittävien kulttuuriympäristökohteiden rekistereitä ja tietokantoja, joita voi selata Museoviraston tuottamassa Kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa, Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä Paikkatietoikkunassa ja Suomen ympäristökeskuksen kehittämässä OIVA-palvelussa.

Selvityksiä, inventointeja ja tutkimuksia tehdään paljon ja moniin tarkoituksiin, mutta niistä saatava tieto on tällä hetkellä hyvin sirpaloitunutta ja hajanaista. Tietoa hakevan on vaikeaa löytää kaikkea etsimäänsä yhdestä paikasta. Rekisteritkin voivat olla puutteellisia, tiedoiltaan vanhentuneita ja hakumahdollisuuksiltaan suppeita. Hankkeissa tehdyt selvitykset tai niihin liittyvät tietoaineistot on usein koottu projektin tarpeisiin.

Kulttuuriympäristöä koskevien selvitysten saavutettavuus ja käytettävyys paranee jatkossa huomattavasti, sillä Museovirasto kehittää parhaillaan yhdessä ympäristöhallinnon kanssa valtakunnallista kulttuuriympäristön ja rakennuskannan inventointien tietojärjestelmää. Tavoitteena on, että tietoaineistoja voidaan tarjota yhden jakelukanavan kautta, vaikka palveluiden tuottajia olisi useita.

Mitä sitten SADe-ohjelmaan sisältyvät Elinympäristön sähköiset tietopalvelut voivat tarjota kulttuuriympäristöistä kiinnostuneelle käyttäjälleen? Itselläni on, sekä asiantuntijana että asukkaana, seuraavanalaisia odotuksia:

Tarkkailijan avulla voisi olla mahdollista seurata miten esimerkiksi asukkaiden erilaiset näkemykset kulttuuriperinnön merkityksestä ja arvoista otetaan huomioon suunnittelussa ja päätöksenteossa. Asukastilaisuuksissa suojelukysymykset herättävät usein vilkasta keskustelua. Omistaja saisi toivottavasti nykyistä helpommin tietoa rakennustensa kulttuurihistoriallisesta merkityksestä tai maillaan sijaitsevista suojelukohteista. Palvelu voisi myös muistuttaa kulttuuriperinnön käyttöön ja hoitoon tarkoitettujen avustusten ja tukien hakuajoista. Tarkkailija auttaisi asiantuntijaakin, tarjoten ajantasaista informaatiota alueella tapahtuvista muutoksista ja toiminnasta, esimerkiksi erilaisista lupakäsittelyistä, tutkimushankkeista tai asukasyhdistysten aktiviteeteista.

Harava tarjoaa kulttuuriympäristön ammattilaisille työkalun asukkaiden näkökulmien ja tärkeän kokemusperäisen tiedon kartoittamiseen. Suunnittelija tai inventoija voi kerätä systemaattista tietoa maastokäyntien tai keskustelun pohjaksi. Tällä tavalla informaatiota voi saada myös niiltä, joita ei tunne tai voi tavata työnsä aikana. On tärkeätä, että kyselyin kerätty tieto tallennetaan palveluun tulevaa käyttöä ja muutosten seurantaa varten.

Liiteristä kootaan kattavasti tietoja myös kulttuuriympäristöistä. Valtakunnallisesti merkittävien kohteiden ja alueiden lisäksi Liiteristä toivoisi löytävänsä tietoja myös maakunnallisesti ja paikallisesti tärkeästä kulttuuriperinnöstä. Liiterin analyysitoimintojen avulla käyttäjä voisi myös seurata itseään kiinnostavia kulttuuriympäristön teemoja oman karttarajauksensa perusteella. Esimerkkejä Kulttuuriympäristön tilan seurantaan soveltuvista kuvaajista on jo tuotettu ympäristöhallinnossa ja niihin voi tutustua esimerkiksi Rakennusperintöportaalissa. Jatkuvasti päivittyvinä Liiterin palveluina ne antaisivat ajantasaista ja merkityksellistä tietoa kulttuuriympäristöön kohdistuvista muutoksista ja niiden vaikutuksista.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa ja osallistuu kulttuuriympäristön inventointien tietojärjestelmän kehittämiseen

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tekninen yhteensopivuus edistää demokraattisuutta

Raimo Muurinen

Julkishallintoa on kritisoitu tietojärjestelmähankintojen epäonnistumisesta, eivätkä osallistumisen ja demokratian palvelut todista päinvastaista. Esimerkiksi otakantaa.fi, Hämeenlinnan KommenTori ja Tampereen Valma ovat onnistuneet keräämään vain vähän käyttäjiä ja sisältöä. Ne eivät ole nousseet niin tunnetuiksi ja vaikutusvaltaisiksi palveluiksi, kuin sopisi toivoa. Samaan aikaan kolmas sektori tuottaa nolla- tai kengännauhabudjetilla sellaisia innovatiivisia palveluita kuin kansanmuisti.fi ja avoinministerio.fi, jotka herättävät keskustelua ja erityisesti käytettyä euroa kohti saavuttavat aivan toisenlaisia kävijämääriä.

Päätöksenteon valmistelussa, kunnissa tapahtuvasta ruohonjuuritason lähidemokratiasta alkaen, sijainti on tärkeimpiä käsitteitä ja kartat keskeisimpiä työkaluja. Esityslistojen liitteet pursuavat erilaisia karttakuvia. Näkymät vaihtelevat valtavasti mittakaavojen, yksityiskohtien, aiheiden ja aikaulottuvuuden suhteen. Yhtä kaikki, yksi paperiaikakauden lainalaisuuksiin pakotettu karttakuva ei palvele kuin yhtä tarkoitusta. Siksi esityslistoihin liitetäänkin tavanomaisesti keskeisimmät, ehkä yleispätevimmät kartat, joiden arvioidaan palvelevan tarkoitusta parhaiten. Mutta samalla syntyy mahdollisuus arvovalintoihin, tiedon tarkoitukselliseen korostamiseen ja jopa siihen, että yksi kuva voi kertoa haluttua kieltä enemmän kuin tuhat sanaa. Kuka tai mikä on riittävän puolueeton ja oikea taho valitsemaan ne muutamat valmistelun tukena käytettävät karttakuvat, joiden perusteella päätökset tehdään? Pääsy mahdollisimman alkuperäiseen tietoon, aina raakaan dataan asti, ja vapaus tarkastella sitä itselle sopivan käyttöliittymän kautta ovat tasapuolisuuden ja toimivan demokratian edellytyksiä.

Syyskuussa 2011 on astunut voimaan uusi tietohallintolaki, joka korostaa julkishallinnon tietojärjestelmien yhteentoimivuutta. Elinympäristön tietopalvelujen tulisi tarjota tietojärjestelmän data avoimesti kaikkien käytettäväksi. Koska tieto saa lisäarvonsa sen uudelleenkäytöstä, eikä suinkaan ”arkistoissa pölyttymisestä” eli sen panttaamisesta, järjestelmä palvelee käyttäjiä parhaiten, kun he saavat sen tiedot niin yksityiskohtaisesti ja niin usein kuin vain haluavat, itse määrittelemiään käyttötapoja varten. Kun avoimet rajapinnat huomioidaan jo vaatimusmäärittelyssä, tietoluovutukset tapahtuvat automaattisesti ja niiden rajakustannus jää äärimmäisen pieneksi. Tällöin tiedon toimittamisesta ei tarvitse veloittaa mitään, jolloin ne hyödyttävät kokonaisuutta parhaiten.

Sitä paitsi, käytettävyyden näkökulmasta, palvelun suunnittelijoita ei voi vaatia nyt tilille, vaikkeivät he eivät olekaan osanneet ottaa huomioon minkälaisia teknisiä vaatimuksia ja selaimia tulevaisuudessa kolmen-neljän vuoden päästä käytetään. Käytettävyyssuunnittelu jatkuvana, alituisena, pienten yksityiskohtien hiomiseen keskittyvänä työnä kun istuu huonosti suurten julkisten tietojärjestelmähankintojen malliin, niin avoimen datan vaatimusten huomioiminen on muiden hyötyjen lisäksi kustannusjärkevä toteutustapa.

Konkreettisena kokeiluna elinympäristön tietopalveluiden yhteentoimivuudesta toisten tietojärjestelmien kanssa voisi testata, miten palvelu keskustelee jonkin päätösvalmistelutietojärjestelmän kanssa. Olisiko se jompikumpi yleisistä KT Webistä (esim. Tampere) tai Dynasty for SQL:stä (esim. Espoo), Helsingin Ahjo, Eduskunnan nyt tekeillä oleva uusi tietojärjestelmä vai jokin muu? Staattisen karttakuvien esityslistalle liittämisen sijaan esityslistalla olisikin ensisijaisesti linkki elävään, jatkuvasti päivittyvään www-palveluun, mielellään vielä selkeällä, helposti muistettavalla url-osoitteella. Jos jokin muotoseikka tai inhimilliset syyt niin vaativat, jokin jäädytetty karttakuva voisi olla toissijaisesti päätöksenteon tukena esityslistan liitteenä.

Tällainen kokeilu toimisi hyvänä ensimmäisenä askeleena tulevaisuutta varten, jolloin paperinen esityslista ei ole enää esityslistan virallinen tai ensisijainen muoto.

Kirjoittaja on nettifasilitaattori Avo2-hankkeessa sekä yrittäjä Avanto insight oy:ssä

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tutkijat, datajournalismi ja sähköinen vaikuttaminen

Sami Majaniemi

Kasvava vuorovaikutteisuus ja avoimen datan uudet käyttötavat tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia tutkimuslaitosten julkaisukäytäntöjen kehittämiselle sekä tiiviimmälle osallistumiselle yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hyvästä esimerkistä uudenlaisesta toimintakulttuurista käy tutkivan journalismin parissa tapahtuva kehitys. Teknisten apuvälineiden voimauttamien kansalaisjournalistien, internet-sisältöjen ilmaisuusvaatimusten ja vaihtoehtoisten julkaisukanavien runsauden säikäyttämät mediatalot ovat joutuneet miettimään ansaintalogiikkansa uudelleen.

Yhdeksi uudeksi kehityssuunnaksi on noussut ns. datajournalismi. Se yhdistelee tiedonlouhinnan, tilastoanalyysin ja visualisoinnin keinoin julkisten tietolähteiden aineistoja kaikille avoimiksi vuorovaikuttaviksi verkkosovelluksiksi. Nämä verkkosovellukset paljastavat käyttäjälleen esimerkiksi kuntaliitosten vaikutuksen työpaikkoihin tai kertovat vaalikonedatan avulla, kuinka ehdokkaiden vaalikonevastausten pohjalta voidaan muodostaa hallituspohja, jolla todennäköisimmin on eduskunnan enemmistön tuki takanaan.

Datajournalismi laajasti ymmärrettynä eroaa perinteisestä printtijournalismista siinä, että sen tuloksena ei synny ainoastaan tekstimuotoista artikkelia ja yksisuuntaista viestintää vaan myös vuorovaikuttava sovellus, jossa artikkelitekstissä esiteltyjä havaintoja ja johtopäätöksiä voi kuka tahansa testata. Lisäksi sovelluksen käyttäjä voi kehittää omaa ymmärrystään artikkelin aihepiiristä muiden kanssa. Kuten arvata saattaa, laadukkaan datajournalismin tekemiseen tarvitaan eri alojen osaajia koodareista graafikoihin ja toimittajista tutkijoihin. Työn organisointi ei kuitenkaan ole verkkopohjaisten työvälineiden ja –tapojen aikakaudella mikään ongelma.

Datajournalistisessa ‘artikkelissa’ tieto on jalostettu muotoon, jossa sitä ei enää ainoastaan ‘lueta’ vaan se lisäksi ‘koetaan’ visuaalisen ja vuorovaikuttavan sovelluksen kautta, joka esimerkiksi antaa mahdollisuuden tilastotietojen graafiseen ymmärtämiseen. Monipuolisimmilla sovelluksilla voidaan suorittaa mallipohjaisia ajatuskokeita, joita myös ammattipäättäjät käyttävät päätöksentekonsa perustana. Vaikutusmallien avulla datajournalistisen sovelluksen käyttäjä voi siis sivistää itseään suunnitelmien mahdollisista vaikutuksista ja ymmärtää muiden näkökantoja suhteessa omaansa. Parhaat tiedonjalostussovellukset edistävät siis yhteisöllistä oppimista. Näin ollen niitä voidaan helposti käyttää paitsi mediasisältöjen tuottamiseen myös tutkimuksen sekä yhteisöllisen päätöksenteon ja suunnittelun apuvälineinä.

Datajournalistista yhteisöllistä tiedonjalostusmenetelmää, jossa raakadatasta tuotetaan mediassa hyödynnettäviä vuorovaikutteisia verkkosovelluksia, voitaisiin laajemminkin käyttää tutkimustiedon yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamiseen. Yksittäisen tutkijan kannalta saavutettava etu olisi oman tutkimustyön tulosten välitön soveltaminen jonkin käytännön ongelman ratkaisemiseksi ja sitä kautta saatava meriitti. Alkuunpääsy on helppoa: tutkijat voivat yksinkertaisesti julkaista tutkimustuloksiaan tai toimia asiantuntijoina foorumeilla, joilla yhteiskunnallisia ongelmia ratkotaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä Opasnet sekä laadukkaiden kansalaisaloitteiden laatimisessa avustava Avoin Ministeriö. Esimerkkeinä näiden foorumien käyttöön tuotetuista ‘vuorovaikuttavista artikkeleista’ (joiden paranteluun voi kuka tahansa osallistua) mainittakoon arviointi biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista ja hyväksyttävyydestä sekä kilometrikorvausten kohtuullistamisselvitys.

Näiden nk. avointen arviointien tuottamisessa hyödynnetään julkista dataa, joka jalostetaan erilaisten mallien avulla päätöksentekoa helpottavaan muotoon. Lisäksi foorumeilla jalostettu tieto jää avoimeen käyttöön. Sitä voivat hyödyntää esimerkiksi toimittajat, jotka tarvitsevat faktoja tai visualisaatioita omiin artikkeleihinsa. Populaariartikkeleita voidaan jalostaa myös suorassa yhteistyössä toimittajien kanssa.

Avoimen tiedon käyttömahdollisuudet ovat moninaiset ja avointen osallistavien vaikutustapojen testaus on vasta alkuvaiheessa. Avoimen datan lisäksi pitäisi avoimesti jakaa myös dataa jalostavia malleja, joita päätöksenteossa ja suunnittelussa hyödynnetään. Tutkimuslaitokset kuten Suomen ympäristökeskus ovat tuottaneet useita erilaisia ympäristövaikutusmalleja, joista osa mahdollisesti julkaistaan laskureina osana SADe-ohjelman asumisen ja rakentamisen e-palveluja. Myös mallien dokumentaatio, lähdekoodit sekä käyttöliittymät ja malleja tukeva tieteellinen materiaali olisi hyvä julkaista avoimena datana. Näin laajempi joukko tutkijoita voisi parantaa niitä edelleen ja sovelluskehittäjät voisivat jalostaa datajournalistisia sovelluksia tiedotusvälineitä varten. Hyvän foorumin tälle toiminnalle tarjoavat esimerkiksi syksyllä 2012 järjestettävät Apps4Finland –kilpailu sekä Open Knowledge Festival. Näihin tapahtumiin myös SYKE:n tutkijat ja päätöksentekijät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi datan avaajan, mallinrakentajan, ympäristövaikuttajan ja kiinnostuneen kansalaisen rooleissa.

Kirjoittaja on Suomen Verkkodemokratiaseuran puheenjohtaja