Emma Terämä ja Maija Tiitu
Valtioneuvoston kanslian rahoittama hanke Yksin osana elinkaarta (YSI) tutkii
yksinasumista elinkaarinäkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksin elämistä
tarkastellaan koko elämänkaaren ajalta, jolloin yksilön kannalta mukaan voi
mahtua eri kestoisia jaksoja yksinasumista eri syistä.
Vuonna 2016 keskimäärin joka viides suomalainen asui yksin. Yksinasumisen
yleisyys vaihtelee kuitenkin huomattavasti iän mukaan. Kuva 1 kertoo tarinaa
yksinasuvien suhteellisesta osuudesta ikäryhmittäin, vertaillen vuosia 2000 ja
2015. Tästä voi päätellä, mitä kussakin ikäluokassa on keskimäärin tapahtunut:
yhä useampi nuorista parikymppisistä, keski-ikäisistä n. 50–60-vuotiaista sekä
yli 85-vuotiaista asuu yksin. 70–85-vuotiaista keskimäärin hieman harvempi asuu
yksin vuonna 2015 verrattuna samaan ikäryhmään vuonna 2000. Tämä saattaa
liittyä siihen, että ikääntyneet ovat entistä terveempiä ja voivat näin asua
esimerkiksi pariskuntana pitempään.
Erityisesti nuorten lisääntyvää yksinasumista voidaan selittää parantuneella
varallisuudella: yhä useammalla on varaa asua yksin, eikä esimerkiksi
soluasunnossa. Yhdistettynä korkeaan ensisynnyttäjien keski-ikään vaikuttaa
siltä, etteivät nuoret aikuiset myöskään perusta perhettä, ja sitäkin kautta
suhteellinen (ikäryhmän sisällä ajassa verrattu) yksinasuminen on voinut
lisääntyä.
Kuva 1. Lähde: Rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR).
|
Lukumääriä vertailtaessa (kuva 2) pitää ottaa huomioon eri vuosina syntyneiden ikäluokkien koko. Suuri määrä yksinasuvia voi siis myös tarkoittaa, että ikäryhmä vain on suurempi, vaikka suhteessa yhtä moni kuin aiemmin asuu yksin. Kuva 1 kuitenkin kertoo, että nuorista aikuisista jopa joka kolmas ja alle 70-vuotiaissa keski-ikäisissä useampi kuin joka neljäs asuu yksin. Absoluuttiset määrät kertovat kuitenkin parhaiten esimerkiksi pienten asuntojen tarpeesta.
Kuva 2. Lähde: Rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR).
|
Kuvassa 3 tarkastellaan yksityiskohtaisemmin sukupuolten välisiä eroja. Siitä käy ilmi, että
25–54-vuotiaissa yksinasuvissa ovat miehet yliedustettuina, kun taas yli 65-vuotiaissa naiset. Keski-ikäisten yksinasuvien miesten enemmistöön saattaa vaikuttaa avioerojen lisääntyminen. Erotilanteessa lapset jäävät useammin asumaan äitinsä luo, jolloin tätä ei tilastoida yksinasuvaksi. Naisten korkeampi eliniänodote taas selittää vanhimpien ikäryhmien naisenemmistöä. Nuorimmissa sekä 55–64-vuotiaissa yksinasujissa sukupuolieroja ei juuri näy.
Kuva 3. Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot.
Tilastokeskus.
|
Keskimäärin yksinasuminen on huomattavasti yleisempää kaupungissa kuin maaseudulla. Alueellisessa tarkastelussa (kuva 4) nähdään kuitenkin myös sukupuolieroja: naiset ovat yliedustettuina kaupunkimaisissa ympäristöissä. Kun kaupunkialueiden yksinasumista tarkastellaan iän mukaan, suurin ero naisten ja miesten välillä on keski-ikäisissä. Yksinasuvista 50–70-vuotiaista naisista 74 % asuu erilaisilla kaupunkialueilla, miehistä 63 %. Lisäksi kaupunkien yksinasuvat naiset asuvat useammin sisemmällä kaupunkialueella lähempänä kaupungin keskustaa kuin miehet.
Kuva 4. Lähteet: SYKE, Tilastokeskus, Karttakeskus.
|
Hankkeessa on jo tarkasteltu myös vuonna 2014 kerätyn Suomalaisten yksinäisyys -aineiston perusteella yksin asumisen suhdetta kokemukseen yksinäisyydestä. Nämä kaksi ilmiötä eivät aina liity toisiinsa, kuten Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula on tutkimuksessa todennut: myös parisuhteessa voi kokea yksinäisyyttä.
Toukokuussa 2018 päättyvässä hankkeessa tullaan vielä arvioimaan
talousnäkökulmaa niin verojen kuin etuuksienkin suhteen. Valmistumassa on myös
kansainvälinen vertailu Suomen tilanteesta suhteessa Ruotsiin, Norjaan,
Tanskaan ja Alankomaihin, erityisesti ratkaisulähtöisten yhteiskunnallisten
toimien osalta.
Kirjoittajat
työskentelevät Suomen ympäristökeskuksessa. Emma Terämä on YSI-hankkeen vetäjä
ja Maija Tiitu hankkeen tutkija.