maanantai 4. heinäkuuta 2016

Mitä vanhoille kaivosalueille kuuluu?


Sonja Kivinen

Kaivostoiminta aiheuttaa monenlaisia muutoksia paikalliseen ympäristöön, maisemaan ja maankäyttöön koko elinkaarensa aikana mukaan lukien sulkemisen jälkeiset vaiheet. Kaivosalueen jälkihoidon tarkoituksena on tuotannon loputtua estää tai minimoida kaivoksen mahdolliset haitalliset vaikutukset ja saattaa alue tilaan, josta ei aiheudu haittaa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Pyrkimyksinä on myös esimerkiksi paikallisiin oloihin sopiva maankäyttö tulevaisuudessa ja yleisen maisemakuvan huomioiminen. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Ennen nykyisten velvoitteiden voimaantuloa Suomesta löytyy suuri joukko vanhoja kaivoksia, joiden jälkihoito on toteutettu tämänhetkisen mittapuun mukaan puutteellisesti.

Miltä nämä vanhat kaivosmaisemat näyttävät? Millaista maankäyttöä vanhoilta kaivosalueilta ja niiden ympäristöstä löytyy? Entä mitä vanhoista kaivosalueista ajattelevat paikalliset asukkaat, eri elinkeinojen harjoittajat, turistit ja eri-ikäiset ihmiset? Tarkastelen muun muassa näitä kysymyksiä Tor ja Maj Nesslingin säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Kaivostoiminnan jälkeiset pitkäaikaiset maanpeitteen ja maankäytön muutokset”. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen TOKAT-hankkeen kanssa.

Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on koota tietoa maisemamuutoksista ja maankäytöstä vanhojen metallimalmikaivosten ympäristöissä, joissa toiminta on loppunut 1900- ja 2000-luvuilla. Tällaisia kaivoksia, yhteensä yli viisikymmentä kappaletta, sijaitsee erilaisissa luonnon- ja kulttuuriympäristöissä Varsinais-Suomesta Lapin tunturialueille asti. Alustavat tulokset osoittavat, että joukkoon mahtuu laaja kirjo monenlaisia vanhoja kaivosympäristöjä: kunnostamattomia, ränsistyneitä ”romuvarastoja”, teollisuusalueita, sukeltajien suosimia vedellä täyttyneitä avolouhoksia, virkistysalueita, valtakunnallisesti merkittäviä arvokkaita kulttuuriympäristöjä – ja uusia kaivoshankkeita.

Hankkeessa on tapaustutkimuksena kaksi vanhaa kaivosaluetta, Outokummun vanha kuparikaivosalue (Kumpu, Mökkivaara ja Keretti) ja Hannukaisen vanha rautakaivos Kolarissa. Tulevana syksynä keräämme mielipiteitä ja kokemuksia näiden alueiden läheisyydessä asuvilta ja toimivilta ihmisiltä Harava-kyselypalvelun avulla, jossa yhdistyvät perinteinen kyselylomake ja karttapalautejärjestelmä. Kyselyssä kartoitamme muun muassa positiivisia ja negatiivisia kokemuksia vanhoissa kaivosympäristöissä, mielipiteitä alueiden maisemoinnista ja jälkikäytöstä ja tiedon tarvetta kaivosten ympäristövaikutuksista. Kyselyyn vastanneet tarjoavat arvokasta tietoa toimintansa lopettaneiden kaivosten pitkä-aikaisista vaikutuksista paikalliseen maankäyttöön, mikä tunnetaan huonosti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Kestävän kehityksen ja maankäytön näkökulmasta vanhoilla kaivosalueilla tulisi pitkällä aikavälillä pyrkiä ihmisen ja luonnon kannalta myönteisiin vaikutuksiin. Nykyisin sulkemisen suunnittelu ja sulkemisen jälkeisten ympäristövaikutusten ja riskien arviointi tulee liittää jo osaksi kaivoksen suunnitteluprosessia, sillä kaivoksen jälkihoitovaihe voi kestää jopa kymmeniä vuosia. Paikallisten toimijoiden kokemukset, mielipiteet ja kehittämisehdotukset vanhoista kaivosalueista auttavat ymmärtämään myös uusien kaivosalueiden vaikutuksia ympäröiviin alueisiin ja tukevat tulevaisuudessa suljettavien kaivosalueiden jälkikäyttösuunnitelmien tekemistä.




Kirjoittaja on maantieteilijä ja dosentti (ympäristönmuutos) Itä-Suomen yliopiston Historia- ja maantieteiden laitokselta. Hänen mielenkiintonsa kohteena ovat maankäyttöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet pohjoisilla alueilla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti