keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Harjoittelijana Suomen ympäristökeskuksen Ympäristöpolitiikkakeskuksessa


Salla Jäntti

Heinäkuussa, kun suurin osa SYKEn Ympäristöpolitiikkakeskuksen työntekijöistä lomailee, harjoittelijat ovat lähes keskenään paikan päällä. Niinpä kokosin harjoittelijoiden ajatuksia harjoittelusta.

Itselläni kesä on vierähtänyt jo yli puolen välin Elinympäristön tietopalveluihin liittyvien tehtävien parissa. Tehtävät ovat liittyneet suurimmaksi osaksi paikkatietoon ja viestintään. Hienoa harjoittelussa on ollut se, kun on päässyt tekemään niin monenlaisia tehtäviä. Suurin osa tehtävistä on kuitenkin liittynyt jollain tapaa lähes valmiiseen elinympäristön tietopalveluun Liiteriin. Palveluun on tulossa laaja tietosisältö, jonka tuottamisessa ja muokkaamisessa on ollut paljon tehtävää myös minulle. On ollut todella mielenkiintoista seurata kuinka uutta tietopalvelua kehitetään ja parasta on se, että itse on osa porukkaa, joka sitä kehittää!

Ympäristöpolitiikkakeskus on osoittautunut oikein mukavaksi harjoittelupaikaksi. Harjoittelussa olen saanut tarpeeksi ohjausta ja tukea, mutta harjoittelu on sisältänyt kuitenkin sopivasti myös haasteita ja vastuuta.  Harjoittelijat on otettu mielestäni työyhteisöön oikein hyvin mukaan. Parhainta harjoittelussa on ollut nähdä millaista työelämä voikaan olla. Luennolla istuessa saa kuitenkin aika epämääräisen kuvan siitä, mitä oikein valmistuttuaan voikaan tehdä.  Harjoittelu on auttanut myös ohjaamaan ajatuksia opintojensuunnitteluun, kun on huomannut käytännössä mistä opinnoista voisikaan työelämässä olla eniten hyötyä.

Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Suomen ympäristökeskuksen SADe-ohjelman projekteissa paikkatieto- ja viestintätehtävissä. Hän valmistui keväällä kandidaatiksi Itä-Suomen yliopistosta yhteiskuntamaantiede pääaineena ja jatkaa opintoja syksyllä suunnittelumaantieteen maisteriopinnoissa Helsingin yliopistossa.


Vesa Vihanninjoki

Tämän hetkiset tehtäväni SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksessa liittyvät Urban Zone 3 -hankkeeseen, jossa mallinnetaan yhdyskuntarakenteen kehitystä ja sovelletaan kehitettyä yhdyskuntarakenteen vyöhykemallia käytännön suunnittelukohteissa. SYKE oli organisaationa ja työpaikkana tuttu jo entuudestaan, sillä olin ennen nykyistä pestiäni toiminut harjoittelijana eri hankkeiden puitteissa yhteensä jo noin vuoden ajan muutamaa kerrosta alempana Kulutuksen ja tuotannon keskuksessa.

Harjoittelussa olen päässyt kiitettävästi soveltamaan koulussa ja työelämässä hankittuja tietoja ja taitoja. Toimiminen osana tutkimusorganisaatiota on osoittanut hyvin konkreettisesti sen, kuinka tutkijan työtehtäviin liittyvät vapaus ja vastuu kulkevat aina käsi kädessä: oman työn ja toimintatapojen organisointi on jo harjoittelussa ollut pitkälti omissa käsissä, mutta myös vastuu työn etenemisestä ja tulosten saamisesta on itsellä.

Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Suomen ympäristökeskuksen Urban Zone 3 -hankkeessa. Hän valmistuu syksyllä filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta estetiikan oppiaineesta, mutta on ehtinyt opiskella myös Aalto-yliopistossa muun muassa yhdyskuntasuunnittelua. Maisteriksi valmistumisen jälkeinen tulevaisuus on vielä verrattain avoin; niin oman alan työtehtävät kuin tutkijan uraa pohjustavat jatko-opinnot ovat mahdollisia vaihtoehtoja.


Heidi Perälä

Kesä on mennyt vauhdilla täällä SYKEssä, mikä kertoo mielenkiintoisesta työstä, upeista kollegoista ja inspiroivasta työympäristöstä. Työskentelen Baltic SCOPE -hankkeessa, joka käsittelee merialuesuunnittelua Itämeren alueella. Oma osuuteni hankkeessa on tutkia kuinka rajat ylittävä yhteistyö on toteutunut aiemmissa kansainvälisissä eri teemoja käsittelevissä hankkeissa. Tarkastelen hankkeita etsimällä niistä asioita, jotka ovat tukeneet tai heikentäneet rajat ylittävän yhteistyön onnistumista ja yhteistyön sujumista.

Harjoittelussani olen päässyt syventymään rajat ylittävään yhteistyöhön eri aihepiirejä käsittelevän kirjallisuuden ja hankeraporttien kautta. On mielenkiintoista olla mukana hankkeessa, jossa on useita yhteistyötahoja sekä huomata, kuinka laaja skaala erilaisia hankkeita ympäristöpolitiikkakeskuksessa onkaan. Tutkijan työ sekä hankemaailma ovat konkretisoituneet minulle kesän aikana uudella tavalla. Tutkijan työn vapaus mutta yhtälailla vastuu toimia sekä työn vaikuttavuus ovat keskeisiä asioita, jotka nyt tiedostan entistä paremmin. Harjoittelu on osoittanut sen, kuinka monipuoliset mahdollisuudet tutkijalla on.

Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Suomen ympäristökeskuksen Baltic SCOPE -hankkeessa. Hän valmistui keväällä Turun yliopistosta kandidaatiksi pääaineenaan maantiede. Hän valmistuu keväällä 2016 filosofian maisteriksi. Valmistumisen jälkeen hän pyrkii oman alan töihin, mutta arkkitehtuuriopintojen jatkaminen on myös yksi mahdollisuus.


Janne Hesso

Kesä on edennyt huomaamattoman nopeasti SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksen esikunnassa työskennellessäni, kun päätökseen saamaani työtehtävää on seurannut aina uusi mielenkiintoinen työtehtävä. Kaikki työtehtäväni liittyivät SYKEn rooliin tuottaa asiantuntijapalveluita Ympäristöministeriölle. Analysoin Suomessa vuosina 1994–2015 toteutettuja ympäristövaikutusten arvioinnin läpi käyneitä hankkeita ja raportoin analysoinnin tuloksista SYKEn nimissä. Raporttien sisältöä hyödynnetään esimerkiksi Ympäristöministeriön asettaman YVA-työryhmän kokouksissa käytävän keskustelun tukena.

On ollut mielenkiintoista olla mukana kokouksissa, joissa tehdyt päätökset vaikuttavat ainakin osittain tulevaisuuteen. Kun Ympäristöministeriö pyysi minua tekemään taustatyötä ympäristölupaprosessien sujuvoittamiseksi kesäkuun YVA-työryhmän kokouksen jälkeen, innostuin tehtävänannosta kovasti. Selvitin reilun parinkymmenen päättyneen YVA-hankkeen osalta sitä, oliko hankkeen YVA-selostuksessa todettu hankkeen vaativan kaavamuutosta joko asemakaava-, yleiskaava- tai maakuntakaavatasolla. Kun havaitsimme, että YVA-menettely kytkeytyy monien hanketyyppien osalta voimakkaasti kaavoitukseen, aloin selvittämään puhelinhaastattelujen kautta YVA-konsulteilta heidän mietteitään YVA-menettelyn ja kaavoituksen suhteesta. Haastatteluiden tuloksia hyödynnetään ympäristölupaprosessien sujuvoittamistyössä myöhemmin.

Juuri tällä hetkellä kokoan Suomen ja Viron välisen maakaasuputkihankkeen (Balticconector) YVA-selostuksesta annettuja muistutuksia ja lausuntoja englanninkieliseksi tiivistelmäksi. Lausunnot tullaan liittämään yhteisviranomaisen YVA-selostuksesta antamaan lausuntoon.

Kirjoittaja toimii korkeakouluharjoittelijana Suomen ympäristökeskuksen Ympäristöpolitiikkakeskuksen esikunnassa. Hän valmistui keväällä 2013 Jyväskylän yliopistosta bio- ja ympäristötieteiden laitokselta kandidaatiksi pääaineenaan ekologia. Syksyllä edessä on alueiden käytön suunnitteluun liittyvän pro gradu -tutkielman laatiminen.  Kirjoittajan tarkoituksena on valmistua keväällä 2016 filosofian maisteriksi. Valmistumisen jälkeen hän pyrkii oman alan töihin joko julkiselle tai yksityiselle sektorille.