Tuomas Pietikäinen
Onnistunut kaupunkisuunnittelu palvelee
asukkaita, mutta on samalla järjestelmällistä ja asiantuntevaa. Tässä
kontekstissa asukkaista saatavan kokemustiedon merkitys korostuu. Keväällä 2014
järjestetyllä kaupunkisuunnittelun Safarilla tutkittiin sitä, miltä kaupunki
näyttää nuorten silmin. Lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa olevat nuoret
ovat muita riippuvaisempia julkisista palveluista ja he hahmottavat kaupunkia
henkilökohtaisten kokemusten kautta. Kaupunkisuunnittelun Safari osoittautui
oivaksi työkaluksi laadullisen tiedon keräämiseen suunnittelutyön tueksi.
Kaupungit ovat kiehtovan kompleksisia ja
monimuotoisia kokonaisuuksia, jotka ovat toimintamme johdosta jatkuvassa
muutoksen tilassa. Toisaalta myös rakentamamme ympäristö ohjaa toimintaamme. Kaupunkien
fyysiset rakenteet voivat olla mahdollistavia tai poissulkevia. Esimerkiksi
liikennejärjestelyt tai palveluiden sijoittuminen vaikuttavat elämäämme
hyvinkin konkreettisella tavalla. Tämän vuoksi jokaisella tulisi olla
mahdollisuus osallistua oman elinympäristönsä suunnitteluun.
Kuinka tämä voisi olla mahdollista?
Yhteiskuntamme ei ole homogeeninen joukko tasa-arvoisia toimijoita, vaan
jollain ryhmällä on aina enemmän valtaa kuin toisella. Valta kumpuaa
resursseista, kuten osaamisesta tai rahasta. Demokratian kannalta olisi
kuitenkin tärkeää, että jokaisella kaupungin asukkaalla olisi
valtaresursseistaan huolimatta mahdollisuus tulla kuulluksi asuinympäristöään
koskevien päätösten tiimoilta.
Tehtävä ei ole helppo. Pia Bäcklund, Jouni
Häkli ja Harry Schulman pohtivat teoksessaan Osalliset ja osaajat – Kansalaiset
kaupungin suunnittelussa erilaisia osallistumisprosesseja ja niiden
problematiikkaa. Edellä mainitun valta-aspektin lisäksi ongelmallista
osallistamisessa ovat ne lukemattomat perspektiivit, joista kaupunkia voi
tarkastella. Ihmisten elinympäristö, sosiaalinen maailma ja tulevaisuuden
näkemykset ovat henkilökohtaisia ja sisältä päin aukeavia kokonaisuuksia.
Jokaisen kokemus kaupungista on erilainen, vaikka joiltakin osin se on myös
yhtenäinen. Miten on mahdollista ottaa huomioon yksilöiden, ryhmien,
järjestöjen tai yritysten usein risteävät näkemykset? Kaupungit eivät
kuitenkaan pyöri mielipiteillä, vaan niiden toiminta vaatii erikoistunutta ja
tarkkaa asiantuntijaosaamista. Kaikkia ei ole järkevää – eikä mahdollista –
ottaa mukaan jokaiseen suunnitteluprosessiin. Kaupunkisuunnittelun tulee
palvella asukkaita eikä järjestelmää, mutta asukkaiden palveleminen vaatii
järjestelmällistä ja asiantuntevaa suunnittelua. (Bäcklund et al. 2002)
Tässä asetelmassa asukkaiden kokemuksiin
perustuvan tiedon merkitys korostuu. Vuoden 2014 keväällä järjestetyllä
kaupunkisuunnittelun Safarilla Helsingin nuoret yhdessä
kaupunkisuunnitteluviraston ja Avanto Helsingin kanssa tuottivat tietoa nuorten
näkökulmasta suunnittelijoiden tarpeisiin.
“Talvella ei voi tehä keskustassa mitään
ilmaseks”
Safarilla nuoret pääsevät ratkomaan
yhteiskunnan suuria ongelmia yhdessä kumppaniorganisaation ja asiantuntijoiden
kanssa. Kaupunkisuunnittelun Safari vieraili yhteensä seitsemässä lukiossa, minkä lisäksi siihen kuului neljä viikonlopputyöpajaa. Lukiovierailuilla
tavoitettiin yli 160 oppilasta ja Malmin, Siilitien, Pakilan sekä Mäkelänkadun
tulevaisuutta pohtiviin työpajoihin osallistui yhteensä 33 nuorta. Niin koulu-
kuin viikonlopputyöpajoissakin hyödynnettiin osallistavia keskusteluun,
pohdintaan, empatiaan ja eläytymiseen pohjautuvia menetelmiä, joiden avulla
pystyttiin keräämään laadullista tietoa siitä mitä helsinkiläiset nuoret
ajattelevat elinympäristöstään.
Kaupunkisuunnittelun Safarilta nostimme esiin
seuraavat opit:
● Nuoret
ovat todella riippuvaisia julkisesta liikenteestä. Yhteydet kouluun ja
harrastuksiin ovat elintärkeitä.
● Tämän
lisäksi nuorten toimintaa rajoittaa raha. Kaupallisen tilan, kuten kahviloiden
hyödyntäminen vaatii rahaa, jota nuorilla on käytössään rajatusti. Varsinkin
talvinen Helsinki koettiin ankeaksi ympäristöksi, ellei käytössä ollut
leffalippuun tai kahviin tarvittavia varoja.
● Nuorille
on luontevaa hahmottaa kaupunkia omien kokemusten pohjalta. Työpajojen
suunnittelusessioissa nuoret halusivat suunnitella tasa-arvoista
kaupunkirakennetta, mutta rakensivat silti erikseen varakkaiden ja
pienituloisten asuinalueita, joissa rikkaat asuivat rannalla ja pienituloiset
radan varressa. Samoin oma asuinalue koettiin monesti turvalliseksi, mutta
kaukaiset ja vieraat alueet pelottaviksi. Nuorten Helsinki on siis
henkilökohtainen ja sangen lokaali.
● Nuoret
eivät tietenkään ole ainoa ryhmä, joiden täytyy tulla kuulluksi. Hyvin
palveleva kaupunkisuunnittelu tarvitsee senioreiden, pyöräilijöiden ja vaikkapa
sienestäjien ajatuksia yhtä lailla kuin nuortenkin.
● Tärkein
havainto kuitenkin on se, että jo pelkkä osallistava tiedonkeruu on oiva tapa
kytkeä asukkaat kaupungin tulevaisuuden rakentamiseen. Erikoistuneiden
suunnittelijoiden tehtäväksi jää sitten viedä tämä tieto käytäntöön.
Tieto asukkaiden tarpeista palvelee
demokratiaa sekä auttaa meitä rakentamaan tasa-arvoisia ja toimivia kaupunkeja.
Tiedonkeruuseen on monia tapoja ja Safarin kaltainen toimintaan perustuva
konsepti osoittautui toimivaksi nuorten parissa. Eriarvoistumisen
ehkäisemiseksi olisi tärkeää, että muitakin asukasryhmiä kytkettäisiin mukaan
eri tavoin. Meidän kaupunkilaisten onneksi Helsinki on valinnut
suunnitteluprosesseissaan varsin avoimen ja yhteistyöhön pyrkivän linjan.
Safarin tekijät haluavat kiittää
Kaupunkisuunnitteluvirastoa ja hankkeeseen osallistuneita nuoria
hedelmällisestä yhteistyöstä! Kaupunkisuunnittelun Safarin
loppuraportin löytää täältä.
Tuomas Pietikäinen on tutkimuspaja Avanto
Helsingin kaupunkitutkimuksesta kiinnostunut harjoittelija, joka kirjoittaa
talous- ja sosiaalihistorian pro-gradu tutkielmaa 1970-luvun
kaupunkiaktivismista.
Lähde: Bäcklund, Pia (toim.) & Häkli,
Jouni (toim.) & Schulman, Harry (toim.): Osalliset ja osaajat -Kansalaiset
kaupungin suunnittelussa. Gaudeamus, Helsinki 2002.