Vaimeat signaalit vahvemmiksi sähköisillä kyselyillä – esimerkkinä valosaaste

Janne Rinne ja Jari Lyytimäki

Onko valaistuksen lisääntyminen ilo vai riesa? Vastaus riippuu paljolti siitä, keneltä kysytään ja miten kysytään.

Valo ja ääni ovat tärkeä osa arkista elinympäristöämme, mutta kansalaisten näkemyksiä niistä huomioidaan yllättävän vähän ympäristön suunnittelussa. Valo- ja ääniympäristön laatua ja hyvää suunnittelua pohdittiin helmikuussa Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? –seminaarissa.

Melu on jo yleisesti tunnustettu ongelmaksi ja hiljaisia alueita on jo kartoitettu, mutta valoon liittyvät harvat kyselyt ovat keskittyneet selvittämään sitä, missä tarvittaisiin lisää keinovaloa. Liiallinen keinovalo on kuitenkin osoittautumassa monella tavalla meluun verrattavaksi ongelmaksi. Kirjamme Valon varjopuolet (Gaudeamus) kokoaa yksiin kansiin keinovalon vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Koneen säätiö palkitsi teoksen Vuoden tiedekynä 2015 –palkinnolla.

Kirjan valmistelun yhteydessä toteutimme verkkopohjaisen valosaastekyselyn, jonka avulla pyrimme etsimään ympäristön laadusta kertovia vaimeita signaaleita. Mielenkiintomme kohteena oli se, millaisena ongelmana ihmiset mahdollisesti kokevat keinovalon. Kyselymme oli avoin kaikille internetin käyttäjille, ja se keräsi yli kaksi tuhatta vastausta. Vastaajajoukko ei luonnollisestikaan edusta koko väestöä. Vastaajien häiritseväksi kokema valaistus oli tyypillisesti väärin suunnattua, liian kirkasta tai päällä väärään aikaan. Osa vastaajista kertoi keinovalon aiheuttaneen univaikeuksia ja migreeniä. Epämiellyttävän väristä tai muuten rumaa valaistusta käsiteltiin monissa vastauksissa.

Toisenlaisen esimerkin valoon liittyvästä kysymyksenasettelusta tarjoaa Ylen toteuttama karttapohjainen kysely valaistuksen puutteista. Tässä kyselyssä keinovalon puute esitettiin lähtökohtaisesti ongelmana. Tehtävänannossa valon kerrottiin lisäävän turvallisuudentunnetta, liikenneturvallisuutta ja ehkäisevän tapaturmia. Ainoastaan kustannukset esitettiin keinovalon haittana. Vastuksissa nimettiin lukuisia paikkoja, joihin kaivattiin lisää valoa tai rikkinäisten valaisimien korjausta. Erityisesti lisävaloa toivottiin lasten ja kevyen liikenteen turvaksi sekä liikkumisen helpottamiseksi.

Jo tulosten pintapuolinen vertailu paljastaa, että kysymyksenasettelu ohjaa vastauksia voimakkaasti sen mukaan, etsitäänkö vaimeita vai vahvoja signaaleja. Molemmissa tapauksissa vastaajien suuri enemmistö mukaili tehtävänannossa annettuja näkökulmia ja taustaoletuksia. Vaikka eräät vastaajat esittivät poikkeavia näkemyksiä ja kritisoivat kysymyksenasetteluja, he olivat harvalukuinen vähemmistö. Molemmat kyselyt näyttivät myös houkutelleen muutamia vitsiniekkoja ja trollaajia. 

Verkkopohjaisen kansalaispalautteen tulkinnoissa on syytä olla tarkkana. Yhdestä näkökulmasta kerätyn tiedon perusteella ei pidä tehdä johtopäätöksiä, joihin kysely ei todellisuudessa anna eväitä. Jos kysely käsittelee valaistuksen hyötyjä, ei sen perusteella voida olettaa ettei haittoja ole – ja päinvastoin. Avoimet verkkokyselyt vaativat rinnalleen täydentäviä aineistoja ja näkökulmia. Muutoin virhetulkintojen riski on suuri.

Valosaastekyselymme tulokset eivät kertoneet, kuinka suuri osa suomalaisista on huolissaan keinovalon lisääntymisestä. Yhtä lailla hämärän peittoon jäi, kuinka vastaajat kokevat valon hyödyt suhteessa haittoihin. Tulokset kuitenkin paljastivat, että valosaaste on todellinen häiriötekijä useimpien kyselyymme vastanneiden arjessa. Samoin näyttää ilmeiseltä, että luontainen hämärä ja pimeys voidaan kokea miellyttäviksi tiettyinä hetkinä ja tietyissä tilanteissa. Tällaiset näkemykset jäävät helposti huomaamatta keinovalon hyötyihin keskittyvässä keskustelussa ja suunnittelussa.

Janne Rinne työskentelee tutkijana ja Jari Lyytimäki vanhempana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa.