Kansalaisten osallistamista alueiden käytön,
elinympäristöjen ja palvelujen suunnitteluun on pitkään lisätty. Satsaukset
vuorovaikutukseen eivät ole kuitenkaan hyödyttäneet kansalaisia eivätkä
suunnittelua niin paljon kuin voisi toivoa.
Tilanteen parantamiseksi on ehdotettu niin
kansalaisilta kerätyn palautteen analyysivälineiden kehittämistä kuin treenien
järjestämistä osallistajille (ks. esim.:
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/kolumnit/2014/Sivut/2014-10-21-antti-leskinen.aspx).
Ennen kuin analyysivälineitä voidaan
kehittää, pitää selvittää, mitä kansalaisilta koottu tieto voisi suunnitteluun
tuoda. Jos tarkoitus on vaikka määritellä palvelujen saatavuuden periaatteet,
tulisi pohtia, millainen kansalaisten osallistuminen auttaisi parhaiten tätä määrittelyä.
Osallistamistreeneissä voidaan harjoitella
kansalaisilta hankitun tiedon käyttöä. Harjoittelussa voidaan kokeilla eri
tapoja kysyä kansalaisten näkemyksiä, ja analysoida, missä niistä saatava tieto
vastaa mahdollisimman suoraan kyseessä olevan suunnittelutyön olennaisiin
kysymyksiin.
Huomio osallistumisen tarpeeseen ja laatuun
Sen sijaan, että yritetään osallistaa
mahdollisimman paljon, pitäisi tavoitella sitä, että järjestetään vain
laadukasta ja todelliseen tarpeeseen vastaavaa osallistumista. Sen
toteuttaminen ei ole helppoa. Hyvin suunnitellun ja vähemmän suunnitellun
prosessin lopputuloksissa voi kuitenkin olla iso ero.
Osallistumisen järjestämisestä voi ajatella
kuin niukasta kaupunkimaasta: kun voimavaraa kerran käytetään, se kannattaa suunnitella
tuottamaan monipuolisia hyötyjä mahdollisimman monelle. Osallistamalla voi
täyttää velvoitteita ja vähentää valituksia, mutta samalla voi saada paljon
muutakin.
Hyvin suunniteltu osallistaminen voi tuoda
suunnitteluun tietoa muun muassa paikallisista selvitystarpeista, aiempien
taustaselvitysten laadusta ja ratkaisuvaihtoehtojen vaikutuksista eri
asukasryhmiin (kuva 1). Kansalaisaktiiveilla voi olla intoa esimerkiksi koota
innovatiivisin menetelmin tietoa itse, kuten alueensa liikenneturvallisuudesta
huolestuneet helsinkiläisasukkaat tekivät kartoittaessaan alueen käyttäjienkokemuksia liikenneturvallisuudesta Urban Mediator -verkkosovelluksella.
Edistysaskeleita kevyillä arviointi- ja
kehittämiskokeiluilla
Ensimmäinen askel kohti karsittua, mutta
nykyistä palkitsevampaa osallistamista on vuorovaikutteisuuden laadun arviointi
kevyillä kokeiluilla esimerkiksi maankäytön tai palvelujen suunnittelussa.
Kokeiluissa suunnittelusta vastaavat virastot voivat pohtia, mistä
vuorovaikutteisuuden laatu syntyy ja tarkastella tiettyjä hankkeitaan eri
osapuolten näkökulmista. Inspiraatioksi voi katsella arviointikehikoita, joissa
on kriteerejä vuorovaikutteiselle prosessille ja sen tuloksille (kuva 2).
Kevyimmillään arviointi voi tarkoittaa
esimerkiksi palautekeskustelua jonkin tilaisuuden yhteydessä tai verkkokyselyä.
Perusteellisempikin arviointi- ja kehittämistyö voi järjestyä, jos työhön
saadaan lisävoimavaroja esimerkiksi kansalaisaktiiveilta tai tutkimusyhteistyön
kautta.
Kokemuksia kokeiluista voidaan hyödyntää
uusien suunnitteluprosessien valmistelussa. Kokemusten kertyessä voidaan
suunnitella, millainen vuorovaikutteisuuden laadun seuranta voisi sopia
käytettäväksi jatkuvana, ei-kuormittavana osana suunnittelun ja laajemminkin
hallinnon laadunvarmistusta.
Suomi sopisi laadukkaan osallistumisen
edelläkävijäksi
Valtionhallinto on edistänyt kansalaisten
osallistumismahdollisuuksia Sähköisen asioinnin ja demokratian
vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelma) avulla. Ohjelman puitteissa on rakennettu
erilaisia sähköisiä palveluita, kuten kyselypalvelu Harava, jonka avulla kansalaiset voivat
saada tarpeitaan ja ehdotuksiaan välitettyä kartalla suunnittelulle
käyttökelpoisessa muodossa. Ohjelman päättyessä on tarkoitus arvioida, miten se
on onnistunut tavoitteessaan edistää kansalaisten sähköistä asiointia ja
demokratiaa. Samassa yhteydessä valtionhallinto voisi kannustaa kuntia ja muita
osallistajia osallistumisen laadun määrittelyyn ja tehostamiseen.
Esimerkiksi edellä mainitun Harava-palvelun
toimivuutta voitaisiin arvioida sitä hyödyntäneissä kunnissa, paitsi itse
palvelun toimivuuden kannalta, myös ennen kaikkea siitä näkökulmasta, miten sen
ja muiden osallistumisvälineiden käyttö on kokonaisuutena vastannut eri
osapuolten osallistumiseen kohdistamia odotuksia.
Suomi on kansainvälisesti sähköisen
osallistumisen kehittämisessä pitkällä, muttei kärjessä ainakaan vielä. Se
voisi näyttää tietä muille kehittämällä menettelyjä, jotka ohjaavat käyttämään
osallistumisvälineitä tehokkaasti ja arvioimaan vuorovaikutteisuuden laatua
kokonaisuutena sekä parantamaan sitä jatkuvasti.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tutkija
Suomen ympäristökeskuksessa. Hän toimi SADe-ohjelman Elinympäristön
tietopalvelujen esiselvitystiimissä ja Harava-palvelun
vaatimusmäärittelyprojektin vetäjänä vuosina 2010–2011.
PS. Olen mielelläni mukana pohtimassa
vuorovaikutteisuuden arviointia ja kehittämistä erilaisissa yhteyksissä. Minut
tavoittaa sähköpostitse etunimi.sukunimi @ ymparisto.fi tai numeroista 0295
251109 tai 040 754 2857.
Lähteet
Faehnle, M. 2014. Collaborative planning of
urban green infrastructure – need, quality, evaluation, and design. Department
of Geosciences and Geography A 26. University of Helsinki, Department of
Geosciences and Geography. Unigrafia, Helsinki.
http://hdl.handle.net/10138/44687
Faehnle, M., Bäcklund, P., Tyrväinen, L.,
Niemelä, J., Yli-Pelkonen, V. 2014. How can residents' experiences inform planning
of urban green infrastructure? Case Finland. Landscape and Urban Planning 130,
171–183.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0169204614001753
Faehnle, M., Tyrväinen, L. 2013. A framework
for evaluating and designing collaborative planning. Land Use Policy
34, 332–341.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0264837713000690
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti