Partiolaisuudesta

Ville Majamaa

Partiolaisuus herättää mielikuvia. Perinteisesti meidät nähdään aloitekykyisinä ja vastuullisina, mutta koska “reipas” ja “rehti” eivät millään istu 2000-luvun kieleen, itse sanoisin, että partiolaiset viitsivät. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta väitän, että yksittäisen taidon tai kokemuksen sijaan juuri partiossa opittu asenne tekee harrastuksesta ainutlaatuisen  – ja on saanut ainakin minut kiinnostumaan ympäröivään yhteiskuntaan vaikuttamisesta.

Partiossa kaikki lähtee liikkeelle ryhmästä. Liityitpä partioon minkä ikäisenä tahansa, et koskaan toimi yksin. Yhteiset kokemukset kuten vaellukset ja partiotaitokilpailut (lue: vesisade ja hyttyset) hiovat ryhmästä tiiviin porukan, jonka jokaisen jäsenen panoksella on merkitys, oli se sitten tunnelmaa keventävä sarkastinen kommentti tai oivallus kääntää kartta oikein päin eksymistilanteessa. Ensimmäinen kipinävuoro, vastuu nuotiosta tai kamiinasta muun vartion nukkuessa, on kokemus, jota ei unohda. Partiossa jokainen on osa yhteisöä.

Vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa kasvavat iän karttuessa. Aluksi jo pelkästä vartion oman retken ruokalistasta päättäminen tuntui isolta asialta (nimim. nuotiolasagnen valmistuksessa EI voi käyttää liikaa foliota). 14-vuotiaana käymäni vartionjohtajakurssi oli merkittävä käännekohta harrastukselleni, sillä pian sen jälkeen saimme kaverini kanssa johdettavaksemme kokonaan oman ryhmän. Vieläkin hymyilyttää, miten paljon silloisten vartiolaisteni vanhemmilta tulevat puhelut jännittivät.

Vastuu ja vaikutusmahdollisuudet lisääntyvät läpi partio-ohjelman, samalla toiminnallinen sisältö ja tavoitteet mukailevat lapsen ja nuoren kehitystä. Kun oman ryhmän vetäminen alkoi tuntua rutiinilta, tarjottiin retkien ja leirien johtajuutta, lippukunnan oman lehden päätoimittamista ja paikkaa lippukunnan hallituksessa. Vähitellen kalenteri alkoi täyttyä muistakin kuin oman ryhmän kokouksista. Budjetit, vuosikertomukset ja viestintä iskostuivat sanavarastoon ja partion järjestöllinen kuva hahmottui. Partio ei ollutkaan enää vain hauskaa toimintaa jäsenilleen, vaan myös Suomen suurin nuorisojärjestö ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolla on merkittävä kasvatuksellinen rooli.

Kaikki partiolaiset eivät varttuessaan lähde mukaan piiri- tai kansallisen tason toimintaan, mutta itse löysin isommista ympyröistä entistäkin mielekkäämmän sisällön harrastukselleni. 18-vuotiaana liityin keskusjärjestön yhteiskuntasuhteita hoitavaan ryhmään ja pian päädyin kertomaan suomalaisesta partioliikkeestä sekä kuninkaallisille että ministereille niin Suomessa kuin ulkomailla. Mikä parasta, maailmanlaajuisena liikkeenä partiotoiminta ei pysähdy Suomen rajalle, vaan tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa myös Euroopassa ja globaalisti. Vapaaehtoistoiminnan tunnustaminen ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen ovat esimerkkejä teemoista, joiden parissa partiolaiset toimivat ympäri maailmaa. Nykyään kalenterini täyttyykin kokouksista ja tilaisuuksista paitsi Suomessa myös ympäri Eurooppaa.

Vaikka toimintaympäristö on vaihtunut, on itselleni edelleen tärkeintä yhdessä tekeminen sekä vastuun kantaminen. Tämä oppi on ollut korvaamatonta myös harrastuksen ulkopuolella. Vaikka partiohuivi ei olisikaan jatkuvasti kaulassa, ei partiossa omaksuttu asenne katoa mihinkään vaan näkyy ja kuuluu väistämättä myös partion ulkopuolella.

Kirjoittaja on 21-vuotias partiolainen, joka toimii Suomen UNESCO- Nuorisodelegaattina, Suomen Partiolaisten Yhteiskuntasuhderyhmän jäsenenä, Suomen Partiolaisten World Scout Youth Forum- nuorisodelegaattina sekä Maailman Partiojärjestön Euroopan alueen Ulkosuhde-edustajaverkoston jäsenenä.